Haluan olla auttamassa sinua olemaan Oman elämäsi sankari. Pysyn tukemaan ja rohkaisemaan erilaisissa pelkotiloissa tai olemaan vertaistukena rintasyöpään sairastuneille ja siitä toipuville. Soita niin jutellaan! Rakkaudella Milla.
Lue alta koko tarinani.
SOITA MINULLE
Soita numeroon 044 4097 120 (2,3€ / alk.min * ) tai
0600 302 078 (2.75€ / alk.min. )
TAI LÄHETÄ TEKSTIVIESTI
Lähetä viesti MILLA (välilyönti) oma kysymyksesi
numeroon 050 9020 500 (2,50€ Halvempi hinta! *) tai 17200 (3,00€)
Olen Milla Salpakari, 57 vuotias, aika mukava ihminen.
Olen syntynyt Hämeessä, pikkukaupungissa, josta matkani jatkui heti pienenä vauvana kohti tuntematonta. Minulle paremman elämän toivossa nuori äitini luopui minusta, luullen, että saisin turvallisemman ja paremman elämän muiden ihmisten kasvatettavana. Asiat eivät kuitenkaan niin sujuneet. Kahdeksan kasvattikodin ja kolmen lastenkodin jälkeen lähdin maailmalle ja töihin.
2016 joulukuussa pitkän “ruikuttamisen” jälkeen sain lähetteen mammografiaan. Minulla oli asiasta jokin hassu aavistus, ei kipuja eikä muuta sellaista, ajattelin vain, että olisi hyvä tarkistaa tilanne ihan siksikin kun suvussa rintasyöpää ja muitakin syöpiä on paljon.
2017 maaliskuussa tuli tieto että oikeassa rinnassa on epäily, sain kutsun ultraan, ja samalla otettiin myös biobsia eli paksuneulanäyte. Huhtikuun puolessa välissä lääkäri kertoi, että kyseessä on syöpäkasvain ja sitä lähdettiin leikkaamaan toukokuun alussa. Leikkauksessa kyseisen kasvaimen alta löytyi vielä toinen kasvain, molemmat syöpää. Kasvaimet poistettiin ja kainalosta otettiin myös yksi näyte, josta selvisi, että kainalo on puhdas, eli syöpä ei ollut sinne levinnyt.
Ennuste oli hyvä koska kyseessä ei ollut kaikkein ärhäkämmät kasvaimet.
Ensin henki salpautui, pelästyin ja putosin tuolilta jolla istuin. Itkin hetken ja sitten kysyin, että mitä voidaan tehdä ja mistä aloitetaan.
Hoitopolkuna oli lääkkeet sekä sädehoito ja 5 vuoden ajan kontrollit vuoden välein.
Lääkkeet aiheuttivat kauhean verenvuodon jota kesti 8 viikkoa, sitten tarkistettiinkin, että sairastanko myös kohtusyöpää ja onneksi en! Kroppa reagoi voimakkaasti myös sen vuoksi, että silloinen avomieheni ei kestänyt tilannetta, vaan jätti minut. Kroppani ilmeisesti kävi ylikierroksilla ja reagoi sitten näin. Tämän lisäksi vielä juuri alkanut menopaussi!
Löysin uskomattoman alkuvoiman ja halun selkeyttää kaikki mitä tapahtuu ja mihin kykenen itse ja mitä hoitopolulla voidaan tehdä. Löysin uuden terveellisen tavan nauttia ravintoa ja aloin jättämään ruokavaliostani kaikkea turhaa ja kroppaa kuormittavaa pois kuten esim. sokeri, alkoholi ym. Tupakoinnin olin lopettanut jo ennen sairastumistani. Löysin myös todellisista ystävistäni uskollisuuden ja hienon suhtautumisen asioihin, en kokenut olevani uhri, asiat vain tapahtuivat nyt minulle, kuten ne on tapahtunut monelle muulle ennen ja jälkeen minua.
Usko omaan itseen sai jaksamaan ja se, että kaikesta mennään läpi tämän elämän aikana joka tapauksessa, joten kasvatin asennetta päästäkseni suht ehjänä kaiken lävitse.
Välillä kiroilutti ja itketti ja suututti, se on täysin normaalia kuten kaikki tunteet, niihin saa olla lupa. Katkeruus on valinta, ja sitä en ole itselleni valinnut. En silti ole mikään pyhimys, että hymy huulilla ottaisin osumaa!
Tavallisesti! Puhutaan normaaleja asioita ja jos syöpäsairas haluaa käydä syöpää läpi niin sitten niitä asiallisia kysymyksiä voi kysyä, muuten voidaan olla ihan normisti! Läheisyys on todella arvokasta ja tärkeää. Tai jos syöpäihminen on väsynyt, voi olla iso asia, että viet sen roskiksen tai kysyt saatko tehdä hänelle ruokaa ym…pieniä mutta valtavan isoja juttuja. Saa itkeä ja saa myös kertoa, että pelottaakin.
Sain todella upeasti arvokasta vertaistukea sekä myös ystävien tukea ja apua!
Syöpä muuttaa ihmistä paljon. Vaikka kuinka valitset rohkeuden, niin jotenkin se syövän sädekehä on siinä ympärilläsi ja joskus se kauhea pelko tulee, että mitenköhän käy, tuleeko se uudestaan ja mihin….Mutta se pitää vain kohdata ja sitten ohittaa aina uudestaan se pelko, eli hallita itse pelkoa eikä pelko hallitse sinua.
Arkeen palaaminen ja elämän jatkuminen on vääjämätöntä. Nekin asiat on paljolti kiinni siitä miten ajattelee asiat, suostuuko käsittelemään tapahtumia ns. voittoisasti eikä antaudu uhriutumaan. Itse olen selkiytynyt juuri siten, että sisäistin itselleni sen, että nyt elämä jatkuu ja minun aikani ei ollut vielä poistua elämän estraadilta.
Joten nyt mieli auki ja kohti uusia seikkailuja!
Syövän jälkeen 2018 lanneranka rappeutui hurjaa vauhtia ja sinne tuli ahtauma, eli sinne jäi hermot väliin, puöreästä tuli litteä! Tuli kipuskolioosi joka pakotti minut vinoon, pystyin kävelemään 100 metrin matkan ja repivä kipu valtasi oikean puolen jalkaterän sekä pohkeen. Alkuun hoidettiin piriformissyndromana, kunnes pääsin lokakuussa 2018 magneettikuviin ja lannerangan ahtauma ilmeni sekä liukumia ja pullistumia.
Hermoratatutkimus kertoi karua kieltä jo kehittyneistä hermovaurioista joita löytyi jaloista käsistä sekä rinnasta.
Samaan aikaan alkoivat hurjat polvikivut!! Marraskuussa leikattiin lanneranka oikealta puolelta. Rankaa avarrettiin ja osa nikamaa poistettiin koska oli romahtanut kaiken katastrofin päälle! Sitten opettelin siitä uudestaan kävelemään. Sitten romahti vasen puoli mutta ei niin vaikeasti, sitä ei lähdetty leikkaamaan koska pelkona oli, että tekisi enemmän vahinkoa kuin auttaisi tilannetta. Kipu oli jokapäiväinen vieras jo tuolloin.
Maaliskuussa vaihdettiin molempiin polviin samalla kertaa puolikkaat nivelproteesit. (olisi pitänyt vaihtaa kokonaiset, arviointivirhe.)
Sitten leikattiinkin jo kaularangan ahtauma, eli sama tilanne kuin lannerangassa, sinne laitettiin yhden nikaman tilalle levy. Kipu jäi, koska leikkaus ei täysin onnistunut.
Kipua hoidetaan lääkkeillä ja mielelläni en halua kauhean vahvoja lääkkeitä käyttää. Lääkkeiden toleranssi kasvaa ja määrät kasvaa ja ei oikein houkuttelevalta tunnu olla jatkuvassa lääketokkurassa. Hoidan itse kipua liikkumalla vaikka onhan se melkoista köpöttelyä. Vesijuoksu on ihan ok. Sekin sattuu, mutta siihen kipuun ei kuole!
Liikunta , lepo, hyvä ruoka ja painonhallinta, ne auttavat hyvin paljon. Lisäksi pyrin tekemään paljon sellaisia asioita, joista tulee hyvä mieli!
Kipupotilaita on paljon, eli kyllä siihen myöskin vertaistukea löytyy.
Ei aina tarvitse olla niin kauhean positiivinen. Sillon jos harmittaa, niin puhkuu sitten pahaa tuulta ulos kuka milläkin tavalla. Itselleni auttaa kyllä monetkin asiat mitkä saavat onnelliseksi; oma ihana aikuinen lapsi sekä hänen lapset, rohkeus jonka olen saanut syntymälahjana. Uskallan mennä ja kokea uusia asioita. Kaiken kaikkiaan kun uskaltaa ottaa elämän haltuun sellaisena kun on. Vaikka on kipukroonikko ja liikuntarajoitteinen, niin se ei tarjoita sitä, että elämä olisi ohitse. Reissu on saattanut muuttua, mutta matka jatkuu!
Avoimelta, mielenkiintoiselta, täynnä mahdollisuuksia, jännittävältä!
SOITA MINULLE
Soita numeroon 044 4097 120 (2,3€ / alk.min * ) tai
0600 302 078 (2.75€ / alk.min. )
TAI LÄHETÄ TEKSTIVIESTI
Lähetä viesti MILLA (välilyönti) oma kysymyksesi
numeroon 050 9020 500 (2,50€ Halvempi hinta! *) tai 17200 (3,00€)
